Retkipurjehdukset Päijänteellä
Teemme asiakkaidemme toivomusten mukaan erilaisia Päijännepurjehduksia. Skaala on muutaman tunnin päiväpurjehduksista pidempiin retkipurjehduksiin. Purjehdusten aikana harrastetaan aktiivista purjehdusta; osallistutaan purjehdusmanöövereihin ja saadaan näin tuntumaa vene-elämään ja purjehdukseen, nähdään Päijänteen järvimaisemaa sekä luontoa. Voimme myös vierailla Päijänteen retkisatamissa sekä ankkuripaikoissa.
Päijänteen Purjehduskoulun käytössä on kaksi 8 – 10 m purjevenettä joihin mahtuu kerralla yhteensä 12 hengen purjehtijaryhmä. Veneet ovat Merenkulkulaitoksen katsastamia sisältäen kaikki turvavarusteet sekä kelluntaliivit kaikille purjehtijoille. Purjehtijat ovat vakuutettu Purjehduskoulun puolesta.
Purjehduskoulun opettajat ja kipparit ovat kokeneita purjehtijoita ja he ovat suorittaneet navigaatio- sekä purjehduksenopettajatutkintoja sekä omaavat kansainvälisen huviveneen kuljettajakirjan sekä vuokraveneen kuljettajan lupakirjan.
Retkipurjehdusten hinnasto sovitaan erikseen, riippuen tapauksesta, mm. ruokailu ym. erikoismenettelyt.
Yritysten ja yhteisöjen retkipurjehdukset.
Muutaman tunnin purjehdus on suositeltava tapa irtautua työstä tiimiporukan kanssa - viettää päivä tai iltapäivä Päijänteellä. Sopivan etäisyyden päässä Jyväskylästä
on sopivia rantautumislaitureita ja suuria selkiä, mm. Ristiselkä. Sopivalla tuulella ehdimme käydä jopa Korpilahdella asti. Mahdollisuus esim. saunomiseen ja grilliruokailuun nuotiolla. Ruokailujärjestelyistä ym. kattauksista voimme sopia etukäteen, ks. linkki aikataulu/hinnasto.
Nuoriso -ja ryhmäpurjehdukset.
Kunnille, kaupungeille ja muille yhteisöille Päijänteen Purjehduskoulu mahdollistaa nuoriso- ym. ryhmille tarkoitettuja 5 - 10 tunnin kestoisia päiväpurjehduksia. Purjehdukset järjestetään Pohjois-Päijänteen vesialueella Säynätsalo – Ristinselkä. Kurssien ohjehinnoittelu vaihtelee purjehduksen pituudesta, sovitusta kattauksesta ym. seikoista.
- 5 h purjehdus 40 € / henkilö
- 8-10 h purjehdus 60 € / henkilö.
Purjehtijaryhmäläisillä tavallisesti omat eväät ym. mukanaan, ruokailu myös mahdollista purjehduskoulun järjestämänä. Veneissä vesi, kylmäboxit ja keitin. Ohjeistus tarvittavasta purjehdusvarustuksesta kerrotaan ryhmäläisille etukäteen.
Päiväpurjehduksilla kerrotaan purjehtijoille Päijänteestä, sen mahdollisuuksista virkistysalueena, Päijänteen luonnosta sekä veneilystä yleensä, navigoinnista veisllä ja erityisesti purjehtimisesta. Purjehdusten aikana ryhmät osallistuvat ohjattuna ryhmänä purjeveneen miehistönä työskentelemiseen; he huomaavat että ’tuuli vie purjevenettä’ mutta he osaavat miehistönä ohjata purjeveneen juuri sinne minne pitääkin. Purjehduksen aikana käväistään ja tutustutaan Mämminniemen veneilysatamassa, jossa mahdollisuus tehdä nuotiolla purtavaa ja mahdollisesti saunoa. Muita mahdollisia leiripaikkoja ovat Äijänniemen leiripaikka ja Kalasaari.
Lisätietoja, sopivia ajankohtia aikataulu/hinnastosivulla. Voitte myös kysyä emaililla, puhelimella, ks.
yhteystiedot-sivu.